Jani Lehtola. Pala pohjoista periksiantamattomuutta.

Treenaamassa pituutta Geckolla 8A+, fontsussa. 

Kuka on Jani Lehtola?

Ikä 40v. Olen Pyhännältä alun perin lähtöisin ja Oulussa asutellut viimeiset 19 vuotta. Urheillut ja treenaillut olen pienestä pitäen kaikenlaista, edelliset päälajit futis ja satunnainen punttien kolistelu vaihtuivat kiipeilyyn Juhannuksen jälkeen vuonna 2000 ja parissa vuodessa muut lajit jäivät kokonaan pois repertuaarista.

Paino/ Pituus/ Apinaindeksi?

66/173/+5

Monta leukaa menee/ paljon penkki?

Siitä taitaa olla about 13 vuotta kun leukoja on viimeksi vedetty ennätysmielessä ja silloin taisi mennä 2 päivän Niemisel experiencen jälkeen 45. Yhden käden leukoja meni parhaillaan 5 vasurilla ja 4 oikealla eikä enkkoja ole tullut yriteltyä sen jälkeen.

Penkkitankoon en ole koskenut sitten kiipeilyn aloittamisen jälkeen. Ykkönen meni joskus 130 kilolla ja 4 toistoa 120 kilolla. Dipissä tuli väännettyä myöhemmin 85 toistoa putkeen ja punnerruksiakin 150 mutta eipä nuo kiipeilyssä juuri auttaneet.

Lukijakysymys: Mitä liikuntaa harrastit lapsena ja miten paljon (mukaan lukien pihapelit, leikit ynnä pyöräilyt harrastuksiin ja kouluun. Jos osaat arvioida viikkotuntimääriä, niin mahtavaa) 

Onneksi asuin nuoruuteni maalla, joten oli mahdollisuus harrastaa omatoimisesti kaikenlaista liikuntaa, eikä vain ohjatusti yhtä lajia, joten ei siinä paljon tunteja laskettu, mitä mihinkin lajiin meni.

Kohtalo oli sinetöity jo 2-vuotiaana kun pääsin isän mukana pelireissuille. Nelivuotiaana sain ekat futiskengät ja siitä alkoikin sitten heti armoton pallon perässä juoksu. Futistreenejä taisi olla aluksi vain pari kertaa viikossa, mutta niiden ohella potkittiin ja pelattiin koulussa ja iltaisin kaveriporukalla harva se päivä palloa koulun loppumisesta iltamyöhään. Lisäksi pelattiin sählyä, korista, tennistä, kaukalopalloa, sulkapalloa, lentopalloa, uitiin kesäisin järvessä soutuveneen perässä ja kiivettiin puissa aina kun vanhempien silmä vältti. Lähimetsien ohuet puut oli yhteen väliin kaikki juuresta 5 metriin oksattomia ja latvat poikki, tai ainakin taipuneita, kun oltiin hippaa puusta puuhun menetelmällä ja alas tultiin latvan kanssa. Ihme ettei mitään sattunut.

Murrosikäisenä mukaan tuli sitten omat ja joukkueen juoksu- ja lihaskuntotreenit. Olin joka välissä veivaamassa vatsalihaksia, punnerruksia, pohjehyppyjä tai kävelin muuten vain käsillä ja treenien- ja pelien välipäivinä kävin tietysti palauttamattomilla lenkeillä, tai vaan puntilla. Monenlaisia permanto- ja telinevoimisteluliikkeitäkin tuli opeteltua omatoimisesti koulun liikuntasalissa ja nurmikolla. Jalkojen venyttelyä ja liikkuvuusharjoitteita tuli myös tehtyä harva se ilta. Pyörällä tietysti poljettiin joka paikkaan, matkasta riippumatta.

Pelasit ilmeisesti junnuna futista. Mikä sai joukkuepelaajan siirtymään individuaaliksi?

Vaikka futis on joukkuepeli niin onhan siinä yksilöllisetkin aspektit. Kiipeily taas mielletään yksilölajiksi mutta eihän köydellä yksin voi kiivetä ja kyllä se spottauskin tulee useasti tarpeeseen. Lisäksi hyvässä porukassa kiipeäminen on monesti vain niin paljon antoisampaa ja motivoivampaa. Reilun 20 vuoden pallon potkimisen jälkeen tuntui että yksilöpuolella homma ei muutu enää mihinkään, joten oli aika kokeilla uusia lajeja ja kiipeily oli aina kiehtonut. Aloitin kiipeilyn kanssa myös laskuvarjohypyn samaan aikaan mutta kun sen fyysiset aspektit oli aika olemattomat loppui se jo 5 hypyn jälkeen ja kiipeily vei miehen. Kävin ekan kerran kiipeilemässä Nokian sisäseinällä ja kahtena seuraavana päivänä Merikosken muurilla ja olin ihan tohkeissani miten haastavalta laji tuntui. Puntteja kolistelleena luulin että kiipeily olisi helppoa mutta eipä se ihan niin mennyt.

Miksi kiipeily on säilynyt harrasteena näin pitkään?

Mähän oon harrastanut tätä vasta 16 vuotta joten se on mun mittapuulla vielä lyhyt aika. Yksinkertaisesti, tästä lajista ei haasteet ja kehittymismahdollisuudet lopu kunhan on vain hyvä treenipaikka jossa treenata.

Sinä ja Haapakoski olette eräänlaisia voimasuoritusten ikoneita/ legendoja oheisharjoitteisiin liittyvissä voimasuoritteissa. Millä harjoitteilla sait varteen niin paljon jerkkua, että vatsarullalla menee kaksi toistoa suorilta jaloilta putkeen?

After doing one arm fingerboard a year I was able to do one one arm wheel roll once without my forearm or shoulder exploding. I wondered what would happen if I cut the size of the hold on fingerboard to half. Well, I seriously didn't expect this. Here is one rep for each decade I've had on this life. I am told I should be feeling older now but I don't. My arm and core strength seems to be a lot better than ever. #ouluncave #training #bouldering #climbing #kiipeily #abwheelroll

Video, jonka Jani Lehtola (@darthkukkis) julkaisi 21. 02ta 2016 klo 1.47 PST

Tarkoitat nyt varmaan yhden käden rullan enkkaa? Se on tällä hetkellä 4 oikealla ja 3 vasurilla. Enemmänkin olis otelaudan ja kahvakuulien jälkeen viime synttäreiden aikoihin mennyt, mutta en ottanut riskiä hajottaa paikkoja ennen Fontsun reissua. Liike on siitä ikävä että jos olkapää hyytyy alas suoraksi rullatessa, voi sieltä takaolkapään seudulta tuntua pientä vihlasua ja sitten ei kiivetäkkään hetkeen.

En nyt osaa suoraan sanoa mistä tuo on tullut mutta epäilemättä lyhyestä varresta ja aikaisemmasta urheilutaustasta on apua, kuten myös joogasta ja sen hengityksen rytmityksestä.

Aluksi piti yrittää kahdella kädellä saada se ykkönen, sitten kolmonen ja vitonen, sen jälkeen tein aina saman määrän toistoja seuraavalla rullan treenikerralla, jonka jälkeen nostin määrää viidellä. Tuota tein siihen asti, että kahdella kädellä meni 40 jolloin aloin miettimään mikä olisi parempi maksimiliike. Käsivartta kannattaa myös vahvistaa, esim. yhden käden otelautatreenillä, ettei kyynärpää sano poks. Käsivarresta ja takaolkapäästä se oli lopulta kiinni ja on edelleen montako menee tai uskaltaa tehdä.

Millaisilla lisäpainoilla menee Beastmakerissa 1 käden roikunnat?

Sehän riippuu vähän Beastmakerista ja otteesta. Tuossa Caven vähän spaijjaavassa 2000sen alalaidan pikkulistassa ei mee ku max 5 sekunnin roikunnat hyvänä päivänä open crimpillä. Alalaidan keskilistassa enkka on 8 kilon kahvakuulalla muutama sekunti ja 4 kilon kuulalla 5-7 sekuntia ja vielä viime kesänä kun painoin hetkellisesti reilu 68 kiloa. Hermotuksen noilla lisäpainoilla saa kyllä sitten linkkuun helposti.

Tarkka lukija voi havaita optimopidun lisäpainon sijoittelun...

Sulla on ollut vuosien ajan aika suhteellisen analyyttinen lähestymistapa HC-redpointtaamiseen. Onko lähestymistapa edelleen sama, kuin aikoinaan Oululaisten T-paidoissakin lukeneessa sloganissa ”Reitillä ei väliä, 8A Greidi on jumala”? Vai onko greidi muuttunut ajan saatossa 8B+:ksi :-)?

Liekköhän tuota paitaa ollut kovin monella. Kyllähän se on niin että ei sillä greidillä aina ole niin väliä siihen tuntuuko se reitti helpolta vai vaikealta. Se numero ja kirjain on vaan suuntaa antava käsillä olevasta haasteesta ja monesti vielä henkilökohtaisella kertoimella. Jos tuota ei muuten usko niin käynti Fontsussa auttaa, siellä turpaan voi tulla greidiltään helpoiltakin reiteiltä, jos ei hoksaa miten reitti menee tai jos reitti ei muuten sovi omalle anatomialle.

Oon kyllä aina tykännyt mahdollisimman kovista henkilökohtaisista haasteista ja sitä kautta projektitkin on olleet aina oman osaamisen ylärajoilla. Toisekseen Oulussa ei ole ollut paljon mistä valita, joten kun on päässyt yhden, on seuraava projekti ollut yleensä taas astetta vaikeampi. Kiipeilytaso on noussut sitten monesti projektien kautta.

Miten muutoinkin suhde kovan redpointtaamisen/ nopeamman reittien lähettämisen välillä? Onko kiinnostus juurikin redpointtaamiseen ollut hiukka pakon sanelemaan, kun Oulun suunnalla ei kivien määrä ole aikoinaan ollut suuren suuri?

Joo, kieltämättä aiemmin Oulun seudulla ei ollut paljon mistä valita. Ja ainahan se ensinousu on paljon mielenkiintoisempaa kun ei ole valmista beettaa, saati videota netissä mistä ottaa mallia. Se fiilis, kun itselle kenties mahdottomasta tuleekin mahdollinen, on kaiken sen vaivan arvoinen. Välillä on toki mukava käydä vaan toistamassa nopeasti maksimia pykälää paria helpompi reittejä. Fontsussa voi taas kiivetä ihan mitä vaan kun kaikki on yleensä hienoja pätkiä.

Kun nyt pohditaan kovaa redpointtaamista, niin otetaan pari esimerkkiä. Mitä ”Voimasanojen, 8B+” lähetys mieheltä vaati?

Voimasanat from Jani Lehtola on Vimeo.

Lyhyesti, aika lailla kaiken mahdollisen. Vuosina 2011 ja 2012 elämäntilanne oli hetken sellainen, että oli mahdollisuus panostaa kiipeilyä- ja tuota projektia varten kaikki mahdollinen vapaa-ajasta. Talvi oli treenattu täysillä Cavella ja lisäksi kompressiota vedetty huolella 70 asteisessa hänkkipaadessa. Keväällä käytiin herkistelemässä vielä Sveitsissä, mutta se reissu meni vähän puihin sendien osalta kun olin viikon kipeenä.

Toukokuussa 2012 pääsin sit uudelleen projektille ja siitä eteenpäin mielessä pyöri kiipeilyllisesti vain miten päästä uusiksi reitin alle hyvissä voimissa, hyvillä nahkoilla ja hyvillä keleillä. Aluksi käytiin viikolla iltasessioita Servolla, jolloin oltiin takaisin kotona vasta aamuyöstä ja töihin täytyi tietysti mennä aamulla. Jouduin ottamaan monesti seuraavana päivänä töiden jälkeen mulle epätyypillisesti pikku torkkuja ja se toimikin yllättävän hyvin jonkun aikaa.

Myöhemmin kokeilin viikonloppuisin jopa aamusessioita niin, että lähdin kasilta ajamaan ja olin puoli 11 kivillä mutta siitä ei oikein tahtonut olla hyötyä kun parhaat yrkät tuli aina vasta iltapäivästä. Liekkö ollut sitten aamu-unisuutta vai vielä aamukosteutta kivessä, kun aamupäivästä ei saanut monestikaan hyviä yrkkiä. Illanvirkkuna aikaiset alppilähdöt on yleensä aika no go.

Vaikka kelit oli välillä huonot, kävin takomassa projektia silti treenimielessä ja Lofooteillakin käytiin kesän lämpimimpään aikaa kahteen otteeseen viikon pätkä hakemassa lisää kuntoa ja intoa. Viimeisin ja oleellinen ratkaisu oli sitten iltapäiväsessiot ja niihin piti kyllä ottaa muutama päivä vapaaksi töistäkin kun reitti alkoi olla menossa ja kelit sattuivat viikolle.

Kivellä piti kokeilla kaikki kikat mitä mieleen tuli, että nahkan sai optimoitua ja kitkan maksimoitua. Otteet pesin vedellä joka kerta aluksi ja lopuksi ja hyvänä lämppärinä toimi neljän padin kanto kivelle silloin kun olin yksin liikkeellä. Kunnon jalkojen ja nivusten venyttelyt oli perusrutiinia huukkeja varten. Pikku ajomatkaa kiville en edes ajatellut enää, se väli kun oli sahattu jo niin monesti, ettei siihen kiinnittänyt enää huomiota.

Silti väittäisin että mentaalipuolesta se oli eniten kiinni tuolloinkin, että moiseen savottaan tuli edes lähdettyä. Mentaalipuolen vahvuus oli monen tekijän summa. Osaksi sitä, että tiesin ettei toista yhtä hienoa ja vaikeaa projektia pohjoisessa ole ja tällaista mahdollisuutta tule vastaan ja osaksi sitä että lemmenrintamallakin oli sopivasti säpinää, niin mieli oli sopivan huoleton ja kaikki tuntui olevan silloin mahdollista.

Nähtäväksi jää mihin reitin vaikeustaso asettuu kun tuolle tulee joskus toistoja.

Klassikoihin liittyen, miten valmistauduit fontsuklassikko ”Karman 8A+” kiipeämiseen?

A little bit more of Font from Jani Lehtola on Vimeo.

Karmaa oli hakattu usealla Fontsun reissulla ja yleensä alkureissusta niin että paikat tuli monesti niin kipeäksi, ettei reitille ollut tarvinnut mennä toista kertaa saman reissun aikana. Välilä kelit olivat olleet vaan liian huonot, ettei yrkistä sen vuoksi tullut mitään. Tiesin, että jos treenaan lukkoa toka movia varten, se moovi menee. Joten tein lukkoja ja yhden käden leukoja hänkiksi kallistetussa Moonboardin keskisloupissa aina treenien lopuksi ja rakensin Caven mahamuodolle replikan Karman eka ja toka movista. Siinä replikassa eka movi oli vaan melkein pahempi kuin Karmassa suora veto toka movin pikku listalle ja sainkin sen tehtyä ennen reissua useasti. Itse Karma menikin sitten tuolla reissulla about 10 yrkällä. Kun sain toka movin pidettyä toista kertaa, niin loppu menikin sitten puhtaasti Nallen mainioilla huukkibetoilla.

https://www.instagram.com/p/BApAEcCN1Sj/" style=" color:#000; font-family:Arial,sans-serif; font-size:14px; font-style:normal; font-weight:normal; line-height:17px; text-decoration:none; word-wrap:break-word;" target="_blank">When training for a project on replica always make it harder #ouluncave #bouldering #climbing #kiipeily #outdoors #karma @tea_teresa

A video posted by Jani Lehtola (@darthkukkis) on Jan 17, 2016 at 4:45am PST

Entäpä Luohuan ”Desperado, 8B”

Northern bouldering 3 from Jani Lehtola on Vimeo.

Desperadoa varten ei ollut mitään specifistä simulaattoria, vaan kiivettiin vaan tuona kesänä todella paljon ulkona. Kun löydettiin Samin kanssa vielä Ängesbynin paikka ruotsalaisten vinkkaamana ja kehitettiin sen hienoimmat linjat lämpimillä keleillä, oli kunto ja nahkat syksyllä tikissä. Huukin on hyvä olla tuota reittiä varten valmiiksi kondiksessa, ettei takareisi sano poks. Vaikka annoin reitille greidiksi saman kuin Edge of darknessille niin movit on Desperadossa paljon vaikeammat, toki reittikin on lyhyempi ja täysin eri luontoinen.

Kovasti olet tehnyt duunia myös pitkällä sijaitseviin projekteihin kuten ”Armottomaan, 8B+” Mitä valmistautuminen on pitänyt sisällään ja minkä verran fyysisiä läsnäolopäiviä on jo takana?

A good replica makes you want to try even harder on the real problem. #ouluncave #bouldering #climbing #kiipeily #training #armoton8B+

Video, jonka Jani Lehtola (@darthkukkis) julkaisi 24. 01ta 2016 klo 4.50 PST

Tein Armotonta varten replikan Cavelle jo pari vuotta sitten, kun se oli vielä projekti. Silloin se replikakaan ei mennyt, mutta sitten kun se alkoi mennä, viilasin sitä aina pykälän pahemmaksi pikku hiljaa ja otin replikan lopun mukaan vaikeampaan volyymitreeniinkin.

Ihan samanlainen replika ei ole mutta näköjään on toiminut osaltaan, kun itse reitti on mennyt etiäpäin. Mikään replika ei silti korvaa yrkkiä itse reitillä, tai betan pähkäilyä yhdessä ensinousijan kanssa.

Armotonta työstöä 8B+:san verran. Ensinousija jakaa mikrobetaa.

Oiskohan takana nyt jo 8 työstöpäivää reitillä. Pari päivää kaks vuotta sitten, yks viime kesältä ja loput tältä keväältä. Ainostaan kaksi kertaa on kelit olleet hyvät ja suurin haaste vähän kauempana olevissa projekteissa onkin aina sattuuko juuri silloin, kun kivelle pääset olemaan tarpeeksi hyvät kelit vai ei. Ehkä ne joku kerta vielä on.

Now this one is going to haunt me bad! After couple of warm and wet sessions on it during last two years I doubt a bit whether it was too hard but deciced to not give up. Now, after first session on good conditions it sure feels doable. Flights are already booked in advance when it is dry again but I bet good old driving is required too in the end. #ouluncave #climbing #bouldering #kiipeily #outdoors #armoton8Bplus

Video, jonka Jani Lehtola (@darthkukkis) julkaisi 28. 03ta 2016 klo 4.07 PDT

Jos ei ole spesifiä projektia mielessä, niin miten treenaat? Vai onko treeni aina valmistautumista johonkin tiettyyn päämäärään?

Ainahan projektit on se tärkein motivaation lähde, mutta treenit ei ole vain projekteja varten vaan yleisesti oman kiipeilykunnon ja tason nostamisesta varten.

Miten treenivuosi yleensäkin jaksottuu?

Aika pitkälle ne treenit on nykyään kiinni siitä miltä kropassa tuntuu. Kaikenlaisista ohjelmista on tullut vuosien saatossa luettua ja ammennettua niistä tietoa, jopa kokeiltua, mutta tärkein mitä noista kokeiluista olen oppinut on että kroppaa täytyy myös kuunnella, eikä vain treeniohjelmaa.

Treenikauden alussa saatan jopa jaksottaa treenejä hetken ja tehdä helpompaa volyymiä ja perusvoimaa pohjaksi pari viikkoa, mutta aika pian se menee siihen että vedän treenit fiilispohjalta ja sotken kaikkia treenimuotoja sekaisin jo treeniviikon aikana.

Itse jaan treenit volyymiin, perusvoimaan ja maksimivoimaan. Varsinaista voimakestävyyttä tai kestävyyttä en ole tehnyt sitten köydellä kiipeämisen lopettamisen jälkeen juurikaan.

Volyymissa kiipeen 5x5:sta eli 5 reittiä maks minuutin levoilla putkeen ja sit 5 minuutin tauko ja uusiksi. Mulla on sekä helppoa volyymia, joissa reitit on pääasiassa suht vaikeita kompressioreittejä jotka hapottaa helposti koko kroppaa ja vaikeaa yli 80% maksimista olevaa volyymia, joissa reitit on entisiä maksimivoimabouldereita jotka rassaa niin sormia, hermotusta kuin kroppaakin.

Perusvoimassa kiipeen sit vaan kaikentasoisia, yleensä pääasiassa vaikeita reittejä 25-50 yhden treenisession aikana.

Maksimivoimassa reitit on 80 prosentista maksimia aivan liian vaikeaan.

Kaikki treenit vedetään sitten tietysti aina täysillä. Meillä oli Caven seinässä lappu jossa oli sarakkeet volyymille, maksimille ja yhdessä sarakkeessa ”Tulin vain pitämään hauskaa”. En raksinut siihen kertakaan, vaikka osaltaan kaikki treenit olisivat voineet mennä siihen. Jos ei oo hauskaa karisee äkkiä motivaatiokin.

Muut oheistreenit, eli otelaudan, rullan ja kahvakuulat teen kiipeilytreenin aikana lämmittelyjen jälkeen ja varsinaisen treenin sen jälkeen. Venyttelyt ja mobilisoinnit sitten siihen päälle, joka ikinen kerta.

Treeniä voi tehdä myös Luohuan bouldereilla. @Paavo Ikonen

Mitä tulee tehdä jotta saa pidettyä rasvaprosentin alle 5 ympäri vuoden ja miten ravintotottumukset ovat muuttuneet kiipeilyvuosien saatossa?

Yksinkertaisesti syödä ja nukkua hyvin ja treenata täysillä, näin siis ainakin omalla kohdalla. Rasvaprosentista ei kyllä ole mitään hajua. Joskus muinoin kun harrastin vielä futista ja punttia ja painoin sen 75 kiloa se oli 9.6, sen jälkeen ei ole tullut tarvetta moisia turhuuksia mittailla. Nuo harrastukset on tupanneet vaan olemaan pienestä pitäen aika liikunnallisia, joten liekkö tuosta syystä minä ja ylimääräinen bulkki ei olla tultu koskaan kovin hyvin toimeen. Vanhemmatkin oli pitäneet aina huolta omasta kunnostaan joten kaippa se jonkinlainen ideologia sieltäkin tarttui. Tokihan sillä on merkitystä mitä suuhusi pistät. Kiipeilyn alkuaikoina ei paljon moiseen kiinnitetty huomiota, kuhan energiaa vain sai jostain riittävästi. Jalostajan näppärillä pölykapselipitsoilla vedettiin Niemiselissä kahden päivän settejä ja hyvin jaksoi. Illalla saatettiin paikata vielä energiavajetta kunnon nestetankkauksella. Pieni flunssa ja ylikunto olivatkin jatkuvana riesana tuohon aikaan. Pikku hiljaa ja myös silloisen kauniimman osapuolen avustuksella ruokavalio jalostui hiukan terveellisemmäksi ja kun aloitin vielä 2006 astangajoogan niin kroppahan ilmoitti heti aurinkotervehdyksissä mitä viikonlopun aikana oli tullut tehtyä. Ei siinä paljon tarvinnut miettiä mistä se hyvä tai huono olo tuli, joten ruokavalio ja elämäntavat muuttuivat ihan itekseen taas itelle sopivampaan suuntaan. Vuosien saatossa on kyllä tullut kokeiltua vaikka minkälaisia ruokavalioita että voima-painosuhteen saisi kiipeilyssä maksimoitua ja jos jotain noista oon oppinu niin sen että hyvää ja palauttavaa ruokaa täytyy saada riittävästi ja vielä parempi jos se on suht terveellistä ja sopii omalle ruoansulatukselle ja kropalle. Omaa painoa voi aina kompensoida hankkimalla lisää voimaa otelaudalla ja kiipeämällä, mutta liian vähällä tai epäterveellisellä ravinnolla ei kovin tehokkaasti ja säännöllisesti treenailla saati pysytä terveenä. Riittävällä levolla ja unella on myös kohtuu suuri merkitys koko palettiin.

Miten tulisi treenata tiettyä projektia silmällä pitäen, samanlaista vai erilaista?

Tämähän on varmasti jokaisella aika yksilöllistä ja vielä monesti projektista kiinni. Mutta mitä ite oon oppinut useasti kantapään kautta niin parempi kiivetä mahdollisimman monipuolisesti kuin

hakata samantyylisiä moveja sekä projekteilla että cavella. Jos esim. projekti on sloupeilla ja vaikkapa kompressiota, niin sisällä on jopa parempi kiivetä krimpeillä ja ihan jotain muuta kuin kompressiota. Näin ei ole sitten linkussa projektilla ja kiipeilykunto pysyy parempana kaikin puolin.

Lukijakysymys: Onko jonkun reitin kohdalla joskus tullut eteen epäusko ja ajatus siitä, että ei tämä tule ikinä menemään?

Monesti, esim Voimasanojen tai nyt Ladamiehen underiprojektin kanssa, saati Desperadon low start projektissa, jossa pelkkä seinään pääsy tuottaa ongelmia jos kitkat ei oo maagiset.

Päästähän se on kaikki kiinni ja jos aina odottaa sendiä, niin tie on pitkä ja kivinen. Täytyy osata nauttia itse tekemisestä ja iloita pienistäkin onnistumisen merkeistä, jos reitti menee vaikka vain videolla yhdenkin framen paremmin. Välillä tulee tietysti turhautumisia oikein kunnolla ja pelihousut repeää huolella, mutta niistä kerroista täytyy ottaa opiksi mikä meni pieleen ja uusin innoin suunnata seuraavaan kertaan.

Mitkä on Armottoman ohella tämän vuoden päätavoitteet kiipeilyssä, tai elämässä?

Eiköhän se ainut tavoite ole nauttia ylipäätään elämästä, eikä vain kiipeilystä ja keskittyä niihin asioihin mitkä on tärkeitä itelle.

Kiipeilyssä Armotonta oon aatellu monta vuotta jo kokeilla tosissaan ja tänä vuonna se on yksi päätavoitteista, kun siellä päin tulee muutenkin reissattua. Myös Luohualla Ladamies underiprojekti oli jo viime vuonna todella lähellä, joten sen voisi kuvitella pääsevänsä jos päivän vire, kunto ja kelit vain kohtaa. Desperado low start on myös edelleen listalla, kunhan tuon 6 vuoden väliprojektin saa ensin kiivettyä. Voimatasoa on yritetty tätä varten nostaa jo monta vuotta kun se näköjään vielä kehittyy.

Desperado low startin työstöä Luohualla.

Mikä tappoi kiinnostuksen köysikiipeilyyn vai onko siihen vielä kipinä jossain treenikeivin perukoilla?

Kyllähän se ruotsalaisten Jedi Mindtrixin ensinousun sniikkaus oli kova pala, särki ihan fyysisesti päätä hetken kun kuulin reitin alla, että viimeinen Niemiselin projekti olikin yhtäkkiä kiivetty meidän betoilla. Onneksi ruotsalaiset on sittemmin pultanneet Niemiseliin ainakin kaksi uutta projektia joista toinen on vieläpä lyhyt, tiukka boulderi joten ei sitä tiedä jos joskus löytäisi kipinän kunnolla uudelleen.

Jos katsoo mitä reittejä Niemiselissä on tullut aikojen saatossa vedettyä, niin kaikki Diabloa lukuunottamatta ovat olleet mulla suht lyhyitä ja tiukkoja boulderreittejä, joten siinä valossa boulderointi on aina kiinnostanut ja kun vuonna 2008 alkoi tiukemmat projektit viimein Luohualla, Pyhännällä ja muuallakin taipua tuntui boulderiin vaihto vain luonnolliselta. Aika monta kesää oli käyty jo melkein kaikki viikonloput Niemiselissä joten silläkin saralla uudet maisemat olivat tervetulleita.

Toisekseen nyt kun tuo maksimivoima ei välttämättä kehity ikuisesti niin nyt täytyy katsoa vielä mihin asti rahkeet riittää sillä saralla.

Sisäköysittelystä en ole tykännyt koskaan mutta voimakestävyystreeni Cavella oli kyllä koukuttavaa sinänsä. Sitä nyt voisi tehdä huvin ja vaihtelun vuoksi, vaikkei köydellä kiipeäisikään.

Jos mielessä ei ole jotain spesifiä reittiä, niin miten treenaat ympäri vuoden? Vai onko mielessä aina joku erityinen reitti, johon valmistaudut?

Yleensä treenaan aina täysillä, olipa ohjelmassa mitä hyvänsä, tavoitteena nostaa kiipeilykuntoa tai voimatasoa. Välillä tuo tietysti potkii päähän jos ja kun maksimikautta venyttää liian pitkään ja kunto alkaa piiputtamaan jo niin siinä käy yleensä niin että joka treenit ei enää kuljekkaan ja kivillä ollaankin monesti linkussa.

Projekteja pitää aina olla mielessä treenimotivaatiota buustaamassa.

Kiinnostaako kisailu/ oletko minkä verran käyny kisailemassa viime vuosina?

Ei kiinnosta. Hoksasin jo alkuaikoina että yhden vaikean, hyvän ja mielenkiintoisen reitin kiipeäminen kiinnostaa enemmän kuin usean kisareitin, jotka voi pahimmillaan olla kaikki huonoja ja loukkaantumisriski niissä korkea.

Tykkään vielä treenata vain ulkokiipeilyjä varten pääasiassa kunnon runttausreiteillä ja pienillä otteilla ja kun kisoissa ei yleensä tuommoisia reittejä näe niin mielenkiinto lopahti kisa kisalta.

Top-3 reitit ja Miksi?

Hmm. Ekana tietysti Voimasanat Rollossa. Tämän paremmaksi ei boulderointi näillä leveyksillä mun mielestä tule. Koko paikka, sen kivenlaatu, itse reitin esteettisyys linjana ja voimalliset kompressiomovit on juuri sitä mistä boulderoinnissa tykkään, eli kunnon runttausta koko kropalla ja millin tarkkaa huukkailua. Tämän halusin niin kiivetä ja onneksi panostus kannatti.

Voimasanat 8B+. @Tea Tanskanen

Toisena selkeesti Karma Fontussa. Tästä ei klassikko ja boulderi paljon Fontsussa parane. The Real Thingin nähtyäni oli selvää että tuon boulderin haluan joku päivä kiivetä. Sitten kun se viimein meni ja tsemppaamassa oli vielä Sami, Andy ja Nalle, niin päivä ei olisi voinut olla parempi.

Kolmantena Diablo Niemiselissä. Se oli eka kasi köydellä ja siihen aikaan vielä meidän sekvenssillä pykälää hankalampi. Silloinen voimataso riitti juuri ja juuri sen cruximoveihin ja kestävyys nipin napin toppaamiseen, mutta kun nälkä oli kova, niin toppiinhan se oli vedettävä Samin esimerkkiä seuraten, vaikkei meillä tuona kesänä ollut edes treenicavea, kun silloinen Caven vuokrasoppari yllättäen loppui ja Cave piti purkaa senhetkisistä tiloista ja rakentaa uusiin tiloihin syksyllä.

Joten Merikosken muurin vieressä olevalla 40 metrin poikkarilla vedettiin arki-iltaisin ees taas lukkotreenejä jotta kestävyys olisi viikonloppuna tikissä. Ja se tuottikin tulosta. Koko talvi oli toki vedetty Samin kanssa 5 päivää putkeen viikossa treeniä silloisella Cavella ja sillä taso ja kovin redpoint nousikin köydellä yllättäen mulla 7b:stä 8a:han ja Samilla 7c:stä 8b:hen. Oulun Cave oli tuolloin ollut vasta toista talvea pystyssä, mutta sen vaikutukset kiipeilykuntoon oli heti huomattavissa. Luultiin että oltiin nyt kovia jätkiä, mutta syksyllä tuli Kalymnoksella turpaan aika huolella kun puutteet sormivoimassa oli hyvin nähtävissä.

Onko mielessä koskaan käynyt muuttaminen jonnekin muualle kiipeilyn perässä Oulusta, vai pitääkö työkuviot siellä liian tiukasti?

Jos jotain viime vuosista olen oppinut, niin koskaan ei voi tietää minkälaisesta elämäntilanteesta ittensä löytää, saati asumasta. Ainahan se projektien sendaus on hiukan helpompaa jos matka kiville on alle 200km.

Parhaat kiipeilykaverit?

Kauniimpaa osapuolta ei lasketa pelkästään kiipeilykaveriksi joten Sami, Jari ja Tomi. Samin kanssa ollaan treenattu ja kiivetty jo 15 vuotta ja yleensä aina saatu yhdessä vääntäessä toisistamme paras ja vähän extraakin irti. Välillä toki voidaan kuulostaa kuin vanhalta avioparilta, jos kiipeilyt ei jommalla kummalla kuljekaan, niin kuin haluaisi.

Veljekset, kuin Ilvekset.

Tomin ja Jarin kanssa on vietetty lukemattomia tunteja kivillä kiiveten ja naureskellen ja autossa tarinoiden tai musiikkia kuunnellen. Poikien seurassa paskat kelit, muutamat itikat tai hassut ajokilometrit ei tunnu missään.

Mitä kiipeilyn harrastajan kannattaa tehdä, jotta tulee hyväksi ja vahvaksi?

Hyvä ja vahva on ainakin mulle suhteellinen käsite. Välillä näkee, että joillekin kiipeilyn itse tarkoitus on vaan keulia mopolla muille, mutta onneksi yleensä aina löytyy joku joka keulii pitemmälle. Mutta jos lähtee siitä että pyrkii voittamaan vain ja ainoastaan itsensä ja tulemaan sitä kautta vahvemmaksi ja paremmaksi kiipeilijäksi niin silloin on kiipeilykin kummasti helpompaa.

Ensinnäkin tarvitaan hyvä treenipaikka ja motivoitunut treeniseurakin auttaa, jotta voi piiskata ittensä äärirajoille ja ylikin. Oulun Caven merkitys oman kiipeilykunnon kehityksessä on ollut aika oleellinen. Vaikka noita etelänkin kiipeilypaikkoja on tullut jonkun verran kierrettyä, niin silti vastaan ei ole tullut montaa yhtä hyvää treenipaikkaa, jossa olisi yhtä paljon haastavia ja monipuolisesti erilaisia otteita, saati tarpeeksi jyrkät profiilit. Bonuksena ne omat replikat on ja pysyy siellä Cavella, eikä otteet ja siten myös reitit vaihda paikkaa joka kuukausi tai ole liukkaita kahvaralleja.

Jos olen jotain hoksannut vuosien saatossa niin sen että mitä kovempaa treenaa sitä enemmän täytyy olla valmis panostamaan lihashuoltoon, lämmittelyyn, venyttelyyn, ruokavalioon ja riittävään lepoon, puhumattakaan muista arkeen ja elämään liittyvistä asioista. Eikä se riitä että noihin panostaa hetkellisesti vaan sen olisi hyvä olla jatkuvaa. Se on myös hyvä muistaa että jos johonkin panostaa kaikkensa se on yleensä jostain muusta tai joltain muulta pois.

Kiipeily on sen verran kokonaisvaltainen harrastus vai pitäisikö sanoa elämäntapa itelle, että jos elämän muut osa-alueet ei ole kunnossa ei kiipeilystäkään saa parasta irti, joten kannattaa pitää elämä tasapainossa ja nauttia täysillä siitä mitä tekee niin ehkä se kiipeilykin kulkee.

Joskus ilmeessäkin on Asennetta. Apothéose Assis, 8A. @Tea Tanskanen

Share on Facebook Share on Twitter Share on Google Plus

About minaattori

This is a short description in the author block about the author. You edit it by entering text in the "Biographical Info" field in the user admin panel.